Skitsofrenia on varhaisaikuisuudessa puhkeava psykoosi – prosentti suomalaisista sairastuu

Skitsofrenia on vakava mielenterveyden häiriö, joka voi sekoittaa sairastuneen elämän lisäksi myös läheisten elämän. Sairaus on kuitenkin mahdollista saada hallintaan.

Skitsofrenia on vakava mielenterveyden häiriö, psykoosi. 

”Se on yksi vaikeimmista ja haastavimmista ihmiskuntaa kohtaavista sairauksista”, sosiaalipsykiatrian dosentti Jaana Suvisaari kollegoineen kirjoittaa Psykiatria-teoksen katsauksessa. 

Se vaikeuttaa ihmisen elämää monella tavalla, sillä sen oireet sekoittavat niin havaitsemista ja käyttäytymistä kuin ajattelua ja tunne-elämää.

Skitsofrenian oireita

Skitsofrenian oireet jaetaan niin sanottuihin positiivisiin ja negatiivisiin oireisiin. 

Positiiviset oireet eivät tarkoita jollain tavalla mukavia oireita vaan sitä, että oireet ovat jotakin, jota käyttäytymiseen tulee ikään kuin lisää. Normaalit toiminnot häiriintyvät tavalla tai toisella. 

Negatiiviset oireet eivät nekään viittaa luonteeltaan ikäviin oireisiin (vaikka sitä ne toki kokijalleen ovat) vaan, että oireet vievät käyttäytymisestä jotakin pois. Normaalit psyykkiset toiminnot heikentyvät tai jäävät kokonaan pois. 

Skitsofrenian tyypillisiä positiivisia oireita ovat:

• Aistiharhat eli hallusinaatiot: henkilö esimerkiksi kuulee harhoja, näkee asioita, joita muut eivät näe, haistaa hajuja, joita muut eivät huomaa ja kuvittelee tuntevansa kosketuksia, jotka eivät todellisuudessa tapahdu.
• Harhaluulot eli deluusiot: potilas esimerkiksi epäilee salaliittoa itseään vastaan, uskoo omaavansa erityisiä voimia tai uskoo puolison pettävän häntä.
• Outo käytös: esimerkiksi potilaan pukeutuminen muuttuu kummalliseksi tai käytös julkisilla paikoilla epäsopivaksi.
• Outo puhetapa: saivartelevat ja seikkaperäiset selitykset, poukkoileminen aivan toisiin puheenaiheisiin, vihjailevat ja epärelevantit vastaukset kysymyksiin, epäloogiset johtopäätökset, nopea puhe, tavallista enemmän puhetta.
• Tilanteeseen sopimaton tunnetila.

Skitsofrenian tyypillisiä negatiivisia oireita ovat:

• Ilmeiden, eleiden, liikkeiden ja muun nonverbaalisen viestinnän vähäisyys: kasvot vaikuttavat ilmeettömiltä, spontaani liikehdintä on vähissä, ei eleiden ja ilmeiden käyttöä verbaalisen viestinnän tukena, katsekontaktin välttely, äänen monotonisuus.
• Puheen väheneminen ja salpautuminen sekä puheen sisällön köyhtyminen: vastaukset kysymyksiin ovat niukkoja, kysymyksen ja vastauksen välinen aika voi venähtää oudon pitkäksi, puheen informatiivinen sisältö jää niukaksi. 
• Epäsiisteys: ulkonäöstä ja hygieniasta huolehtiminen laiminlyöntiä.
• Arjen toimien laiminlyönti: potilaan on vaikea tarttua toimeen ja suoriutua päivittäisistä tehtävistään töissä, kotona tai koulussa.
• Fyysinen voimattomuus
• Epäsosiaalisuus: harrastusten ja ystävien vähäisyys tai puute, kyvyttömyys tuntea läheisyyttä ja muodostaa läheisiä ihmissuhteita.
• Tarkkaamattomuus: potilas vaikuttaa vuorovaikutustilanteessa siltä, että hän ei välitä tai ei halua sitoutua. 

Ennen kuin skitsofrenia kehittyy varsinaiseksi psykoosiksi, monenlaiset ennakoivat oireet saattavat vaivata kuukausia tai jopa muutaman vuoden. 

Niitä voi olla vaikea tunnistaa nimenomaan skitsofrenian ennakko-oireiksi, sillä esimerkiksi masennus oirehtii hyvin samankaltaisesti.

Tavallisia ennakko-oireita ovat muut muassa:

• jaksamattomuus
• ahdistuneisuus
• mielialan lasku
• levottomuus
• huolestuneisuus
• vetäytyminen sosiaalisista kontakteista
• hitaus
• unihäiröt

On tärkeä pitää mielessä, että edellä listatut oireet eivät siis välttämättä ole merkkejä alkavasta skitsofreniasta. Ne joka tapauksessa kielivät jostakin ongelmasta, joten lääkärin arvio oireiden jatkuessa on joka tapauksessa paikallaan.

Mistä skitsofrenia johtuu – kuka sairastuu?

Skitsofrenian sairastuu noin prosentti suomalaisista. Mikä sairastumista selittää? Vastaus on kaikkea muuta kuin yksinkertainen. 

Taustalla vaikuttaa nykytietämyksen mukaan pitkä ja monenkirjava lista eri tekijöitä, jotka eivät vaikuta sairastumiseen yksin. Ajatellaan, että kun näitä tekijöitä kasaantuu tarpeeksi, ihminen sairastuu. 

Esimerkiksi geneettinen alttius ei välttämättä yksin laukaise sairautta vaan vasta sitten, jos elämään kasaantuu muitakin, sairastumisriskiä kasvattavia tekijöitä.

Sairastumisen taustalla vaikuttavat ainakin seuraavat tekijät: 

Geenit: yleisväestön keskuudessa sairastumisen riski on 0,5–1 prosenttia, kun taas skitsofreniaa sairastavan henkilön lasten ja sisarusten sairastumisriski on 7–9 prosenttia.

Sikiöaikaiset ja synnytykseen liittyvät komplikaatiot: Skitsofreniaan sairastuneiden sikiöaikana ja synnytyksen aikana on esiintynyt useammin komplikaatioita kuin verrokeilla. Komplikaatioiden arvellaan tuplaavan tai jopa kolminkertaistavan sairastumisriskin. Taustalla saattaa olla komplikaatioista seurannut  sikiön aivojen hapenpuute, mutta asiasta ei ole täyttä varmuutta. Myös raskaudenaikaiset infektiot, raskausmyrkytys sekä odottavan äidin aliravitsemus saattavat lisätä lapsen sairastumisriskiä tulevaisuudessa. 

Erilaiset kehitysviivästymät voivat ennakoida skitsofreniaa: Keskushermoston kehittymisen häiriöt saattavat vaikuttaa sairastumisen taustalla. Käytännössä keskushermoston kehittymisen häiriöt saattavat näkyä lapsuudessa erilaisina lievinä motorisisina, ajatteluun ja tunteisiin sekä sosiaalisiin taitoihin liittyvinä poikkeavuuksina.

Lapsuusajan perhe ja muut olosuhteet: perheen vaikeudet (esimerkiksi työttömyys, taloudellinen epävarmuus tms.), ongelmat perheen tunneilmastossa sekä lapsuusajan kaltoinkohtelukokemukset voivat lisätä sairastumisriskiä.

Isän korkea ikä: etenkin yli 50-vuotiaiden isien lapsilla on kohonnut riski sairastua niin skitsofreniaan kuin muihin mielenterveyden häiriöihin. 

Kannabis: teinivuosina alkanut runsas kannabiksen käyttö tuplaa sairastumisen riskin.

Miten skitsofreniaa hoidetaan?

Vaikka moni skitsofrenian puhkeamiseen liittyvä tekijä tunnetaan, pohjimmaista syytä sairauden taustalla ei tiedetä. Siksi sairaudelle ei myöskään ole ollut mahdollista kehittää jotain tiettyä, parantavaa hoitoa. 

Kun skitsofreniaa hoidetaan, hoidetaan siis ennen kaikkea oireita. Oireiden lievittämisen ja psykoosijaksojen estämisen lisäksi erilaisin hoitokeinoin ja tukitoimin pyritään parantamaan niin sairastuneen kuin hänen lähipiirinsä toimintakykyä ja sopeutumista uuteen todellisuuteen pitkäaikaisen ja vaativan sairauden kanssa. 

Skitsofreniaa hoidetaan eri tavoin sen mukaan, missä sairauden vaiheessa potilas on. 

Skitsofrenian akuutti- eli psykoosivaiheessa on tärkeää saada psykoottiset oireet lievenemään. Lisäksi on tärkeää auttaa lähipiiriä käsittelemään sairauden aiheuttamaa kriisiä. Sairastunutta lääkitään psykoosilääkkein ja luomalla potilaaseen luottamuksen hoitosuhde joko avo- tai osastohoidossa. 

Tasaantumisvaiheessa psykoterapia ja tieto sairaudesta auttaa sairastunutta. Tärkeää olisi myös muokata sairastuneen elinympäristö mahdollisimman vakaaksi ja stressittömäksi. 

Vakaassa vaiheessa keskitytään sairastuneen toimintakyvyn ja elämänlaadun kohentamiseen. Oireet yritetään pitää poissa tai mahdollisimman vähissä. 

Jos psykoosivaihe uusiutuu, palataan akuutin vaiheen hoitokeinoihin.

Skitsofrenia: Potilaan tarina

Poliisi toi Mylesin, 20, ensiapuun sen jälkeen, kun tämä oli yliopistolla syyttänyt professoriaan lukukausimaksujensa kähveltämisestä. 

Myles oli teinivuosinaan pärjännyt koulussa hyvin, mutta kuluneen vuoden aikana hänen käytöksensä oli muuttunut yhä vain kummallisemmaksi. Hän ei enää tavannut ystäviään eikä tuntunut olevan kiinnostunut ulkonäöstään. 

Myles piti samoja vaatteita joka päivä ja peseytyi vain harvoin. Perheenjäsentensä kanssa hän ei juuri jutellut, vaikka asui heidän kanssaan. Silloin harvoin, kun Myles puhui heille, hän kertoi aavistelevansa, että hänen yliopistonsa on oikeasti vain peiteorganisaatio, jonka suojissa harjoitetaan järjestäytynyttä rikollisuutta. 

Sisarukset kertoivat nähneensä Mylesin mumisevan toisinaan jotain itsekseen ja välillä vaikutti siltä kuin tämä olisi puhunut näkymättömien ihmisten kanssa. Hän saattoi komentaa muita olemaan hiljaa silloinkin, kun kukaan ei ollut sanonut mitään. 

Myles alkoi puhua järjestäytyneestä rikollisuudesta niin usein, että lopulta hänen isänsä ja sisaruksensa veivät hänet sairaalan päivystykseen. Rähjäinen Myles laitettiin huumetesteihin, mutta kaikki testit olivat negatiivisia. Ruokaa hän ei suostunut sairaalassa syömään, koska epäili hoitajien piilottavan ruoan sekaan lääkkeitä. 

Isä kertoi sairaalahenkilökunnalle, että Mylesin isoisoäiti oli ollut mielisairaalassa 30 vuotta ja että Mylesin äiti oli jättänyt perheen pojan ollessa pieni. Äiti ei ollut pitänyt yhteyttä perheeseen ja oli tiettävästi hakeutunut hoitoon mielenterveysongelmien takia.

Myles suostui jäämään psykiatriselle osastolle. Hänen harha-aistimuksensa ja -kuvitelmansa jatkuivat vuoden verran, mutta hyvällä ja tarkoituksenmukaisella hoidolla ne saatiin hallintaan.

Hoidon onnistumisen kannalta oli tärkeää, että lääkäri oli heti alkajaisiksi varmistanut, että kyseessä ei ollut muu ongelma, kuten päihteiden käyttö, sillä silloin hoito on aivan toisenlaista. 

Mylesin tapauskuvaus on lyhennelmä tarinasta, joka on kerrottu teoksessa Understanding Mental Disorders Your Guide to DSM-5.

Artikkelin kuva: Oladimeji Odunsi/Unsplash

Tutustu myös:

Psykoosipiirteinen persoonallisuus – outoja ajatuksia, kummallista käytöstä