”Lapsena minäkin häpesin isäni alkoholismia, mutta enää en aio. Se ei ole minun häpeäni”, Johanna Pohjola kirjoittaa Isä pullossa -kirjansa esipuheessa.
Toimittaja Johanna Pohjolan Isä pullossa – Matka alkoholistin mieleen ja maailmaan (Gummerus 2020) on tyttären kertomus siitä, kuinka isän, lahjakkaan lääkärin, elämä tuhoutui alkoholismin vuoksi.
Vielä 1970-luvulla isällä oli elämä edessään. Vuosikymmenen alun mustavalkokuvassa hän näyttää lähes rokkitähdeltä: hänellä on tummat lasit, geometrisesti leikattu muotitukka ja pulisongit. Äiti on tumma, kaunis ja hoikka.
”Mitä ihmisille oikein tapahtuu?” kumppanini kysyy kuvan nähdessään.
Siinäpä se, kysymysten kysymys.
Kun juomisesta tulee hermoston pakkoliike
Pohjola asui kirjaa kirjoittaessaan kuukauden eri päihdelaitoksissa ja haastatteli kymmeniä alkoholisteja ja päihdetyöntekijöitä.
Teoksessa toipuvat alkoholistit kertovat, miten pakonomainen juominen käytännössä ilmenee ja miltä se tuntuu. Pohjola kertoo, että ymmärsi isäänsä ja alkoholismia sairautena vasta heitä kuunnellessaan.
”Kun riippuvuuden raja ylittyy, juomisesta tulee hermoston pakkoliike. Ulkopuolisen on vaikeaa käsittää sitä, koska juominen näyttää päällepäin tietoiselta valinnalta. Ymmärtämisen tiellä on usein myös inhimillisiä tunteita, kuten vihaa, surua ja syyllisyyttä. Käsittelemättöminä ne estävät esimerkiksi terveydenhoidon ammattilaisia kohtaamasta riippuvaisia viisaasti”, Pohjola sanoo.
LUE MYÖS: Aivot ja alkoholi – ensin on kivaa ja myöhemmin oksettaa
Miksi alkoholismia hävetään Suomessa niin paljon?
Kirja sai alkunsa myös halusta kutistaa alkoholismiin liittyvää tarpeetonta häpeää ja lisätä rehellistä puhetta päihderiippuvuudesta.
Kirjassa Pohjola kertookin myös oman tarinansa alkoholistin lapsena – ja jonkin verran myös isänsä tarinaa.
”Isä oli raskaan taakan kantaja. Vaistosin, että hänellä oli sydämellään käsittelemättömiä asioita, surua, häpeää ja syyllisyyttä – salaisuuksia, joita hän ei ehkä koskaan jakanut kenellekään.”
Pohjola pui Isä pullossa -kirjassaan alkoholistien läheisille tuttuja syyllisyyttä ja häpeää sekä läheisen toipumista.
Teoksessa pohditaan historian ja asiantuntijoiden avulla, miksi alkoholismia hävetään Suomessa yleisesti enemmän kuin esimerkiksi syöpää, masennusta tai työuupumusta.
Pohjolan mukaan hallitsemattomaan juomiseen liittyy aina tervettä häpeää, koska riippuvainen toimii sisimpänsä vastaisesti.
Tuhoisaa häpeästä tulee, kun se johtaa koko perheen salailuun ja peittelyyn. Häpeää ja tuomitsemista lisää myös käsitys, että riippuvuudessa on kyse heikkoudesta tai huonoudesta.
Suurin osa alkoholisteista on työelämässä
Kaksi kolmasosaa suomalaisista alkoholisteista on työelämässä. Niin oli myös Pohjolan isä.
”Isäni oli yksi Suomen 200 000 alkoholistista. Hän kuului juoppojen työssä käyvään enemmistöön, teki lääkärintöitä vielä kuolinpäivänään toukokuussa 2017.”
Useista päihdehoitolaitoksista kerrotaan, että koronakriisi etätöineen on lisännyt alkoholiriippuvaisten juomista. Tämä on näkynyt kasvaneina potilasmäärinä maaliskuusta asti.
LUE MYÖS: Voiko ihminen muuttua, jos vain päättää niin?
Isä pullossa neuvoo, kuinka puuttua päihderiippuvaisen juomiseen
Kirjassa annetaan konkreettisia vinkkejä siihen, kuinka puuttua päihderiippuvaisen juomiseen.
”Alkoholistille sanotaan paljon hyvää tarkoittavia asioita, joita he vihaavat yli kaiken. Ota itseäsi niskasta kiinni! Sen kuin päätät vain ja ruuvaat sen korkin kiinni. Et vaan juo. Ryhdistäydy!”
Pohjolan mukaan jämäkkyys, ihmisen arvostaminen ja rajojen asettaminen riippuvaiselle käytökselle ovat aina tärkeitä, oli kyseessä läheinen tai työtoveri.
”Alkoholisti on taitava kieltämään ongelmansa ja keksimään tekosyitä, joihin hän itse aidosti uskoo. Sairaus pahenee, kun se saa jatkua rauhassa. Vaikka alkoholisti usein närkästyy puuttumisesta, syvällä sisimmässään hän yleensä arvostaa sitä”, Pohjola kertoo.
Korostetut kohdat ovat suoria otteita kirjasta..
Tekstiversio kirjasta ilmestyi lokakuun alussa ja äänikirja ilmestyy 12.10. 2020
