Luettuani ja kuunneltuani kiivaasti vuoden verran psykologiaan, ihmismieleen, itsetuntemukseen ja itsensä kehittämiseen keskittyviä podcasteja ja kirjoja olen tullut siihen tulokseen, että elämän tarkoitusta pohtiessaan ihminen ratkoo kolmea kysymystä.
Useimmat elämäntaidon asiantuntijoiden teokset – käsittelivätpä ne unelmatyötä, vanhemmuutta. onnellisuutta parisuhteessa, vapautumista riippuvuuksista tai elämän tarkoitusta yleensä – yrittävät pohjimmiltaan vastata joko yhteen tai useampaan näistä kysymyksistä:
- Miten elää merkityksellistä elämää?
- Miten löytää takaisin omaan ytimeensä?
- Miten oppia antamaan ja vastaanottamaan rakkautta?
Kysymykset ovat mielenkiintoisia, sillä ne ovat samalla myös toistensa vastauksia:
Elät merkityksellistä elämää, jos osaat ja saat rakastaa, saat vastarakkautta ja kykenet myös ottamaan sitä vastaan.
Löydät jokapäiväisen merkityksellisen elämän äärelle, kun olet ensin löytänyt jonnekin sotkuisen elämän uumeniin kauan sitten hautautuneen ytimesi, siis sen mitä olet aidoimmillasi.
Löydät kadonneen ytimesi harjoittelemalla elämistä itsellesi merkityksellisellä tavalla. Ytimen löytämistä helpottaa suuresti, jos sinua rakastetaan sellaisena kuin olet ja pääset rakastamaan muita ihmisiä sellaisina kuin he ovat.
Opit rakastamaan ja vastaanottamaan rakkautta, kun ensin tunnistat ytimesi ja ymmärrät oman elämäsi merkityksellisyyden.
Voi siskot ja veljet, miten yksinkertaista tämä on – nyt ei muuta kuin täyttä höyryä elämään omannäköistä, merkityksellistä ja rakkaudentäyteistä elämää!
Ai ei ole vai? Olet oikeassa, ei olekaan.
Ei riitä, että kysyy. On opeteltava elämään kysymysten läpi.
Kysymykset voivat kyllä olla vaikka kuinka selkeitä, mutta mutkikkaaksi asiat käyvät sillä hetkellä, kun hoksaamme, että jokaisen meistä – erikseen ja yhdessä – on joka tapauksessa keksittävä, miten konkreettisesti vastata kysymyksiin omassa elämässämme. Ei riitä, että kysyy. On opeteltava elämään kysymysten läpi.
Ei riitä, että luen elämän merkityksellisyyttä työkseen tutkivan filosofi Frank Martelan kirjasta, että autonomia, kyvykkyys, läheisyys ja hyvän tekeminen ovat elämän merkityksellisyyden taustalla vaikuttavat psykologiset tarpeet. Joudun silti miettimään, mitä tarpeet omalla kohdallani käytännössä tarkoittavat – ja miten voin elää niitä todeksi edes joskus.
Ei riitä, että annan itsetuntemukseen erikoistuneiden asiantuntijoiden valistaa, että oman olemuksensa ytimeen voi päästä listaamalla unelmiaan, tunteitaan ja arvojaan, kuuntelemalla ”sisintään” ja pohtimalla, mitä unet kertovat meille itsestämme. Sekään tieto ei pelkästään riitä vaan kaikkea tätä on myös harjoitettava, läpi elämän.
Jos olet yhtään kuin minä, pohdintoihin on lähdettävä turhauttavan kaukaa: Mistä edes tiedän, milloin oma sisimpäni on äänessä ja milloin vain kuvittelen sisäiseksi äänekseni esimerkiksi vanhempieni äänen? Mistä voin olla varma, että unelmani ovat omiani eivätkä unelmia, joita on sosiaalisesti hyväksyttävää tavoitella? Onko tämä tunne, jota nyt tunnen, rakkautta vai onko se jotain aivan muuta?
Kaikkein onnekkaimmille rakkaus ei ole hankala ja vaivaannuttava sana, jossa on liian monta kovaa kirjainta vaan luonteva teko, jota eletään todeksi joka päivä.
Niin, sitten tosiaan vielä se rakkaus. Turvallisessa ja rakkaudentäyteisessä perheessä kasvaneet joutuvat opettelemaan rakkautta vähemmän kuin muut – kaikkein onnekkaimmille rakkaus ei ole hankala ja vaivaannuttava sana, jossa on liian monta kovaa kirjainta vaan luonteva teko, jota eletään todeksi joka päivä.
Moni meistä – uskallan väittää – on rakkauden suhteen ainakin vähän rikki. Ei siksi, että lapsuuden perheemme olisivat olleet läpeensä kamalia vaan siksi, että ihminen on epätäydellinen, jopa parhaansa tekevä vanhempi. Ja siksi, koska meille voi rakastavasta perheestä huolimatta tapahtua pahoja asioita.
Meitä rakkaudessa rikkinäisiä viisaat neuvovat, että ensin on opeteltava rakastamaan itseään: Puhu itsellesi lempeästi, harjoita itsemyötätuntoa, päästä irti täydellisyyden tavoittelusta. Sitten: Kohtele muita samalla myötätunnolla ja ymmärryksellä kuin olet opetellut kohtelemaan itseäsi, ojenna auttava kätesi sitä tarvitsevalle.
Ohjeet eivät ole muuta kuin sanoja paperilla, jos emme koskaan ala elää niiden mukaisesti.
Hyviä ohjeita kaikki, mutta nekin ovat vain sanoja paperilla, kunnes alamme elää niiden mukaisesti.
Olisipa minulla tarjota helppo hyvän elämän to do -lista: Tee näin, älä tee näin ja onni on ikuisesti sinun. Ottaisin sen itsekin heti käyttöön.
Hyvän elämän temppurataa ei kuitenkaan ole olemassa. On vain kasa kysymyksiä, joihin – niin sanoillaan kuin teoillaan – on tavallisen elämän keskellä pyrittävä vastaamaan itselleen mahdollisimman rehellisesti.
Alussa esitetyt kysymykset elämän merkityksellisyydestä, oman ytimensä löytämisestä ja rakastamisesta ovat filosofisia, suuria ja tärkeitä. Arkisen elämän suuria vastauksia kohti kuljettavat apukysymykset ovat konkreettisia ja aina kuhunkin tilanteeseen sidottuja:
Mistä motiiveista käsin nyt toimin? Rikastuttaako tämä päätös elämääni vai kaventaako se sitä? Teenkö näin, koska haluan toiselle hyvää vai koska haluan satuttaa?
Välillä vastaamme väärin, välillä emme jaksa esittää kysymyksiä lainkaan. Vähitellen kuitenkin – harjoituksen myötä – jaksamme ja uskallamme kysyä ja yhä useammin osaamme myös toimia itsellemme antamiemme rehellisten vastausten mukaisesti. Niissä hetkissä kasvamme, askel kerrallaan.
Kuva: Adobe Stock
