Häpeä repii ihmistä kahteen vastakkaiseen suuntaan – siksi se tuntuu niin sietämättömältä

Häpeä saa ihmisen vetäytymään ja piiloutumaan. Toisaalta se saa hyökkäämään niin itseä kuin muita vastaan. Tähän ristiriitaan kiteytyy häpeän sietämättömyys. 

Mitä on häpeä?

Häpeä on itseen kohdistettu, käyttäytymistä voimakkaasti säätelevä sosiaalinen tunne, joka syntyy vertailusta muihin ihmisiin tai kun yksilö ei koe tulevansa nähdyksi sellaisena kuin haluaisi.

Näin häpeän määrittelee psykologi ja kouluttajapsykoterapeutti Katja Myllyviita, jolta on hiljan ilmestynyt erityisesti ammattiterapeuttien työskentelyn tueksi tarkoitettu Häpeän hoito (Kustannus Oy Duodecim 2020).  

Häpeä koskettaa kaikkia. Hyvällä tavalla se voi vaikuttaa elämäämme silloin, kun se piipahtaa luonamme hetken ja auttaa harkitsemaan tekojamme ja käyttäytymistämme ja siten sopeutumaan elämään yhdessä toisten ihmisten kanssa. 

Jos häpeä kroonistuu, seurauksena on monenlaista haittaa ja hankaluutta. 

Epämiellyttävää tunnetta torjuakseen ihminen kehittelee erilaisia käyttäytymisstrategioita, joista – hetken helpotuksesta huolimatta – koituu lopulta enemmän haittaa kuin hyötyä. 

Ihminen voi yrittää suojata itseään esimerkiksi vetäytymällä sosiaalisista kontakteista, ryhtymällä suorittajaksi ja perfektionistiksi tai käyttäytymällä hyökkäävästi toisia ihmisiä kohtaan.

Sen lisäksi, että ihminen jää häpeän piilottelustrategioidensa vangiksi, pitkäkestoisella ja voimakkaalla häpeällä voi olla vielä vakavampia seurauksia. 

Häpeän tiedetään olevan yhteydessä monenlaisiin mielenterveysongelmiin, esimerkiksi erilaisiin riippuvuksiin, aggressiivisuuteen, masennukseen, ahdistuneisuuteen ja itsetunto-ongelmiin.

Ulkoinen ja sisäinen häpeä

Häpeätutkimuksessa häpeä jaetaan kahteen luokkaan – sisäiseen ja ulkoiseen häpeään. 

Sisäinen häpeä tarkoittaa omia kielteisiä arvioita ja tunteita itsestä. Ihmisen huomio kohdistuu sisäisiin tunteisiin ja käsityksiin omasta riittämättömyydestä, tyhjyydestä, eristäytyneisyydestä ja yleisestä viallisuudesta ja huonoudesta. 

Ulkoinen häpeä taas  tarkoittaa uskomusta ja tunnetta, että toiset ihmiset arvostelevat, halveksivat, kritisoivat ja pitävät alempiarvoisena tai jollain muulla tavalla ”huonona”.

Monesti sisäinen ja ulkoinen häpeä eivät ole toisistaan erillisiä kokonaisuuksia vaan ne voivat ruokkia toisiaan ja nivoutua yhdeksi kokonaisvaltaiseksi häpeän kokemukseksi.

Ulkoinen ja sisäinen häpeä neljällä häpeän ulottuvuudella

1) Huonommuus/riittämättömyys

Ulkoinen häpeä: ”Toisten ihmisen mielestä yletä heidän vaatimustasolleen.”
Sisäinen häpeä: ”Olen huonompi kuin muut.”

2) Ulkopuolisuus

Ulkoinen häpeä: ”Toiset ihmiset eivät ymmärrä minua.”
Sisäinen häpeä: ”Olen eristäytynyt muista ihmisistä.”

3) Hyödyttömyys/tyhjyys

Ulkoinen häpeä: ”Toisten mielestä en ole kiinnostava ihminen.”
Sisäinen häpeä: ”Olen arvoton ihmisenä.”

4) Kriittisyys/tuomitseminen

Ulkoinen häpeä: ”Toiset ihmiset muistavat aina tekemäni virheet.”
Sisäinen häpeä: ”En koskaan ole kyllin hyvä.”

Syyllisyys ja häpeä ovat serkuksia

Psykoterapeutti Emilia Kujala kirjoittaa Tunteella. Häpeä -kirjassaan (Otava 2020), että syyllisyyden ja häpeän tunteissa on paljon samaa. Hän kertoo, että aivotutkimusten perusteella häpeän ja syyllisyyden tiedetään aktivoivan osittain samoja aivoalueita. Identtisiä nämä tunteiden serkukset eivät kuitenkaan ole. 

Syyllisyys on tunne, joka kohdistuu ennen kaikkea johonkin konkreettiseen tekoon: on tullut mokattua tai tehtyä jotain tyhmästi. Häpeä taas on koko ihmisen nielaiseva tunne: olen jollain perustavaa laatua olevalla tavalla viallinen, vääränlainen, hyödytön, ulkopuolinen.

”Häpeään liittyy halu kumota erilaisia puolia itsessä, kun taas syyllisyyteen liittyy halu kumota omia tekoja”, Katja Myllyviita tiivistää Häpeän hoito -kirjassaan.  

Nolostuminen on häpeän lyhytkestoinen kevytversio

Joskus kuulee jonkun sanovan ääneen: ”Nyt kyllä hävettää.” Saattaa kuitenkin hyvinkin olla niin, että jos asian pystyy näin rempseästi tunnustamaan ääneen, kyseessä ei kenties olekaan häpeä. Häpeä kun on yritettävä saada piiloon keinolla millä hyvänsä. 

Ääneen ”hävetyksestään” puhuvaa ehkä vaivaakin häpeän ja syyllisyyden viattomampi pikkuserkku, nolostuminen. 

Nolostuminen seuraa tilannetta, jolle seuraavassa hetkessä, tai viimeistään ensi viikolla, voi jo nauraa. Sisikuntaa pitkäkestoisesti kuumottavalle häpeälle ei koskaan. 

Mistä häpeä johtuu?

Häpeä kehittyy varhaisten läheisiin ihmissuhteisiin liittyvien kokemusten pohjalta. Lapsi tarvitsee kokemuksen siitä, että hänet nähdään ja hyväksytään sellaisena kuin hän on  ja että hänen tunteillaan on välilä. Kuten Katja Myllyviita kirjoittaa: 

”Ensimmäisten elinvuosien aikana opimme, onko yhteys toiseen ihmiseen mahdollinen vai pitääkö ihmisten läheltä vetäytyä ja heitä vastaan puolustautua.” 

Jos lapsuuteen liittyy toistuvaa huomiotta jättämistä, hylkäämistä, rankaisemista, vähättelyä ja ehkä pilkkaakin, ihminen alkaa lopulta olettaa, että hän on jollain tavalla viallinen. Tunne omasta vääränlaisuudesta herättää häpeän: En kelpaa, en riitä. Olen arvoton.  

Hyväänkin pyrkivät vanhemmat saattavat ajattelemattomuuttaan tehdä lapselleen karhunpalveluksen silloin, jos he toistuvasti antavat lapselle kriittistä palautetta siitä, millainen tämä on sen sijaan, että he keskittyisivät siihen, miten lapsi käyttäytyy. 

Esimerkiksi kaverin hiekkalinnan rikkoneelle on aivan eri asia kertoa, että hän on tehnyt jotain väärin (”Ei saa rikkoa toisen hiekkalinnaa.”) sen sijaan, että hän olisi jollain tavalla vääränlainen (”Oletpa ilkeä!”). 

Kuten Emilia Kujalakin kirjassaan toteaa: ”Se, miten puhumme itsellemme ja myöhemmin toisille on riippuvaista siitä, miten meille on puhuttu.”

Joskus häpeän pohjalta valitettavasti voi löytyä jotain pahaa, esimerkiksi hyväksikäyttökokemuksia tai muita traumaattisia tapahtumia. 

Tiedetään, että naiset ovat miehiä alttiimpia kokemaan häpeää. Lisäksi jokainen teini-iän kokenut muistaa, että murrosikä on erityisen häpeäaltista aikaa. 

Miltä häpeä tuntuu?

Emilia Kujala kertoo, että fysiologisesti häpeä muistuttaa paljon pelon tunnetta. 

Ajatus on helppo hyväksyä – ei tarvitse kuin ajatella jotain menneisyyden hävettävää tai nolottavaa tapahtumaa. 

Itse palaan vieläkin mietoja puistatuksia (mutta onneksi jo kuitenkin enemmän naurua) aiheuttavaan noloon muistoon lukioajoiltani. 

Luokkamme päätti esittää koulun joulujuhlassa Painonvartijoiden missikisat -nimisen näytelmän. Sen lisäksi, että idea oli tietysti pohjattoman huono, myös toteutus oli suoranainen nolouden huipentuma. 

Ei kiusallisista yksityiskohdista sen enempää, mutta kokemuksen herättämät tuntemukset muistan vieläkin: Jossain silmien takana häpeä kuumotti niin, että pelkäsin aivoilleni käyvän kuin hellalla sulavalle uudenvuoden tinakengälle. Kun välillä pääsin hetkeksi lavalta kulisseihin, sydämen hakatessa tuhatta sataa nojasin otsaani viileään seinään, suljin silmäni ja toivoin, että maa nielisi.

Muistele nyt sinä puolestasi  jotain mennyttä tilannetta, jossa itseäsi hävetti tai nolotti aivan erityisen paljon. Miltä silloin tuntui?

Fysiologisten tuntemusten lisäksi häpeä nostaa pintaan monenlaisia muitakin tunteita. Kuten psykiatri Peter Breggin listaa kirjassaan Guilt, Shame, and Anxiety, muun muassa tällaisen tunteiden ja ajatusten kirjon keskellä moni häpeästä kärsivä elää:

• tunne, etteivät toiset arvosta
• hylätty olo
• tunne, ettei pysty vaikuttamaan asioihin
• hyväksikäytetty olo
• tunne, ettei saa osakseen kunnioittavaa kohtelua
• haluttomuus jakaa ajatuksia ja tunteita toisten kanssa 
• pelko, että toimii vääränlaisesti tai ”tyhmästi”
• tunne, ettei voi paljastaa todellista itseään
• haluttomuus olla huomion keskipisteenä
• vaikeus luottaa toisiin ihmisiin
• tunne ulkopuolisuudesta
• tunne riittämättömyydestä
• epämääräiset katumuksen tunteet 

Miltä häpeä näyttää? Näin häpeävä käyttäytyy

Häpeän kahlitsema ihminen kehittää itselleen kokoelman erilaisia käyttäytymistapoja ja strategioita, joiden avulla hän yrittää pärjätä häpeänsä kanssa jokapäiväisessä elämässä. 

Ensinnäkin ihminen saattaa yrittää piiloutua muilta. Opiskelija saattaa ”sairastua” juuri sinä päivänä, kun olisi pidettävä esitelmä tai työntekijää kohtaa ”este” päivänä, jolloin olisi täytynyt osallistua tärkeään palaveriin. 

Muilta piiloutuva saattaa lakata viettämästä aikaa ystävien kanssa, vetäytyy harrastuksesta ja lakkaa vastaamasta viesteihin ja puhelinsoittoihin.

Muilta itseään piilottelevasta ei välttämättä tunnu nimenomaan siltä, että hän häpeäisi vaan päällimmäisinä tunteita saattavat velloa esimerkiksi ahdistuneisuus, suru ja pelko.

Toiseksi ihminen voi yrittää piiloutua itseltään eli vältellä kohtaamasta vaikeita tunteitaan. 

Itseltä piiloutuminen onnistuu vaikkapa hukuttamalla itsensä jatkuvaan touhuamiseen tai nautintoihin, kuten seksiin ja päihteisiin. Myös omista epäonnistumisista vitsailu tai jonkin asian merkityksen vähätteleminen on olla tällaista välttelyä.  

Kolmanneksi häpeästä kärsivä saattaa hyökätä toisia ihmisiä kohtaan. Jos häpeä oikein kirpaisee, toista vastaan hyökkäävä saattaa sanoa jotain loukkaavaa tai haastaa ehkä riitaa.

Häpeän nostattama vihaisuus kohdistuu muihin, kun häpeävä itse ei tiedosta nimenomaan häpeävänsä. Kun jokin epäonnistuu, vika ei ole itsessä vaan muissa. 

Neljänneksi hyökkäys voi kohdistua itseen. Itseään vastaan hyökkäävä sättii itseään milloin mistäkin huonona pitämästään ominaisuudesta tai julistaa itsensä kokonaan pahaksi tai arvottomaksi (”Vihaan itseäni.” ”Olen surkimus.”). 

Näin sisäistetty häpeä tuntuu ihmisestä siltä, että hän ei yksinkertaisesti riitä. Että hän jollain olennaisella tavalla on viallinen ja puutteellinen.  

Häpeäänsä pakoileva pyrkii siis sekä piiloutumaan että hyökkäämään. Katja Myllyviita kirjoittaa häpeää perinpohjaisesti käsittelevässä Häpeän hoito -kirjassaan, että juuri yllykkeiden ristiriitaisuuteen kiteytyy häpeän sietämättömyys. 

Sama ristiriitaisuus toistuu häpeän fysiologisissa tuntemuksissa:

”Kehollisena kokemuksena häpeä on sietämätön siksi, että häpeän fysiologiset muutokset nostavat sydämen sykettä, verenpainetta ja stressihormonien tuotantoa, jotka tuottavat täydellisen taisteluvalmiuden, mutta samalla lihastonus heikkenee, asento lysähtää ja keho lamaantuu, eikä yksilö kykene toimimaan”, Myllyviita kirjoittaa. 

Sopuun häpeän kanssa

Häpeästä tuskin koskaan voi vapautua täysin, mutta sopuisaan yhteiseloon sen kanssa on mahdollista oppia. 

Kaikki alkaa – kuten useimpien asioiden suhteen on laita – tietoiseksi tulemisesta. 

Tunnista ja myönnä

Häpeä saa paradoksaalisesti sitä enemmän valtaa, mitä tarmokkaammin sen olemassaolon yrittää kieltää. 

Sovinnon tielle häpeän kanssa pääsee siis vasta, kun tulee ensin tietoiseksi häpeästään ja myöntää sen vaikutuksen elämässään. 

Huomaa haitalliset toimintamallit

Mitä enemmän ihminen oppii häpeästä, sitä tietoisemmaksi hän tulee oman elämänsä häpeän sävyttämistä toimintamalleistaan. 

Elämä tarjoaakin oivan mahdollisuuden harjoitella häpeän kohtaamista arkinen tilanne kerrallaan: Kun huusin puolisolle, miksi oikeastaan tein niin? Kun jätin menemättä juhliin, mitä halusin piilottaa? Kun en edes yrittänyt selvittää tehtävää, mitä pelkäsin?

Opettele myötätuntoa

Sen sijaan, että jatkaisit itsesi soimaamista vahingollisista toimintamalleistasi, yritä suhtautua itseesi lempeämmin: ”Toimin tällä tavalla, koska olen yrittänyt suojella itseäni enkä ole osannut toimia muulla tavalla.” 

Harjoitus: Myötätuntokirjeet

Häpeän hoito -kirjasta löytyy runsaasti erilaisia harjoituksia, joilla myötätuntoisempaa suhtautumista voi alkaa opetella. 

Itselleen voi vaikkapa kirjoittaa myötätuntoisia kirjeitä – esimerkiksi tähän tapaan:

Oletko joskus tavannut ihmisen, joka on ollut ystävällinen ja lempeä sinua kohtaan sellaisessa tilanteessa, jossa tunsit häpeää, pelkoa tai avuttomuutta? Miten hän sinua katsoi? Millainen hänen äänensä oli, kun hän puhutteli sinua? Kuvittele, että olet nyt tuo ihminen ja katsot itseäsi hänen silmillään. Kirjoita kirje, jossa kuvailet, mitä näet, kun katsot itseäsi tämän ystävällisen ja hyväksyvän ihmisen näkökulmasta. Miten inhimillisyytesi ja vaikeutesi tulevat nähdyksi hänen silmillään katsottuna? Tämä ihminen ei tuomitse sinua vaan ymmärtää, että kohtaamasi vai- keudet liittyvät moniin sellaisiin asioihin, joita et itse ole valinnut. 

Myllyviita, K. (2020). Häpeän hoito. Kustannus Oy Duodemin.

Anna ajan tehdä tehtävänsä

Aika on siinä(kin) suhteessa armollinen, että ikääntyminen näyttää antavan suojaa vahingoittavia häpeän tunteita vastaan. 

Vuonna 2010 tehdyssä tutkimuksessa todetaan, että persoonallisuuden kypsyminen näyttää vähentävän vahingollisten itseen kohdistuvien tunteiden, kuten häpeän, kokemista ja puolestaan lisäävän myönteisiä tunteita, kuten vilpitöntä ylpeyttä itsestään ja tekemistään. 

Pienessä vuonna 2016 valmistuneessa tutkimuksessa keski-iän ylittäneet kokivat nuorempia koehenkilöitä vähemmän niin häpeää, syyllisyttä kuin nolostumista. 

(Toisaalta toki  puhutaan paljon ikääntymiseen ja sen mukanaan tuomiin muutoksiin – ns. höpsähtämiseen ja rupsahtamiseen – liittyvästä häpeästä, mutta se on jo toisen jutun aihe.)

Lue myös:

• Huijarisyndrooma vaivaa ahdistuneisuuteen taipuvaisia perfektionisteja
• Salaisuudet herättävät syyllisyyttä ja häpeää – ja häpeä on tunteista haitallisempi
• Syyttä suotta syyllinen olo – Miksi syyllisyys voi kalvaa ilman selkeää syytä?
• Tunnelukot saavat ihmisen jämähtämään vaikeuksiinsa – tutustu 18 skeemaan
• ”Se on itsesääliä” – ja muita myyttejä itsemyötätunnosta